verso

Universon olemassaolon tarkoitus

Posted Posted in Blogi

Alussa oli tarve, idea ja noin 10 motivoitunutta, yliopistosta ponnistavaa nuorta ympäristöasiantuntijaa. Oikeastaan tarpeita oli enemmänkin, mutta kaikkiin niihin tuntui löytyvän tyydytys yhdestä ideasta, nimittäin osuuskunnan perustamisesta.

Osakunta…? Yhdistys…? Mikä ihmeen osuuskunta?

Posted Posted in Blogi

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta osuuskunta? Minulle tulee ensimmäiseksi mieleen menneisyys. Tarkemmin määriteltynä lapsuuteni agraari-Suomessa, jossa talkoot ja nuorisoseura olivat käyttösanoja ja isän työlippalakkia koristi sen osuusliikkeen logo, jonka ylläpitämässä kyläkaupassa leikkeleiden pakkaaminen paperikääreeseen oli arkipäiväistä.

Yhteistyö, yhteisö ja ystävyys – vuoden 2017 kolme kestävYYYstavoitetta

Posted Posted in Blogi

Universon vuosi 2016 kului toiminnan perustamisen ja käynnistämisen tiimellyksessä. Nyt olemme vihdoin selvillä byrokratian kiehtovista kiehkuroista ja pohja yhteiselle yrityksellemme on valettu. Takana ovat onnistuneesti myös ensimmäiset keikat ja toimeksiannot. Asiakkailta olemme saaneet tunnustusta etenkin hyvästä yhteistyöstä, mikä on ollut mukavaa kuulla!

Tule joulu mutainen

Posted Posted in Blogi

Onneksi joulupukki ei yleisen harhaluulon mukaisesti asu Pohjoisnavalla, vaan Suomen Lapissa. Muuten joulupukin tuvan perusteet saattaisivat olla melko huteralla jääperällä ja hyiseen Pohjoiseen jäämereen hukkuminen rakkaan partaveikkomme kovana kohtalona. Pohjoinen napajää nimittäin hupenee.

Universon synty

Posted Posted in Blogi

Universon alkuräjähdykselle lähtösysäyksen antoivat joukko aktiivisia ympäristötieteiden opiskelijoita, jotka halusivat toimia yhteisössään kestävämmän tulevaisuuden rakentamisen puolesta, sekä – uskokaa tai älkää – Helsingin yliopiston uusi strategia vuosille 2017-2020.